Jo vauvana alakuloinen
"Sori ku oon syntynyt ja anteeks ku oon olemassa"
Jengi heittää läppää
Mut tajuaaks' ne, miltä tuntuu,
kun elämä oikeesti pettää?
Eihän se mitään velkaa oo,
tietenkin sen tiedän
Jostain vaan oon kuvitellut,
et saisin vain sen, minkä siedän
Eteenpäin oon rimpuillut
aika helvetin monin tavoin
Paksua nahkaa kasvattanut
lukemattomin suklaapaloin
Oonko ainut, joka pimeää kantaa
ja on nollan arvoinen?
Oonko ainoa laatuani, kun oon,
jo vauvana alakuloinen?
***
Tuuli
lyö minua talven sateilla
kipeillä, pehmeillä, märillä makeilla
Se
hyväilee minua kevään tuoksuilla
sinisillä valkoisilla ruusunpunaisilla
Tuuli
silittää minua kesän kauneudella
haarapääskyillä, haavan havinalla
Se
piiskaa minua syksyn vihalla
oksilla risuilla
myrskyissä irronneilla
Minä
seison vieläkin lähtökuopassa
***
Sade painaa minut maahan
kun tuuli huutaa talvea
Ei lämmitä minun sieluani
tuli, eikä valkea
Minä lammikoidun tiehen
hiutale hiutaleelta
Puroudun ojiin
pisara pisaralta
Räntä painaa minut maahan
kun minä huudan sinua
En tunne enää itseäni
en kipua, enkä vilua
***
Metsätien päässä
keskellä ei mitään
Painuu lapio multaan,
tieltä itään
Sieluni haaveet
laskee pimeään hautaan
Kalpean ruumiini
jättää kylmään routaan
Kuu yksin
todistaa hiljaista näytelmää
Lapion metalli
välkkyy mykkää häpeää
Metsätien päässä
keskellä ei mitään
Nousee maasta kumpu,
tieltä itään
***